sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Osa 6: Kampuksen kauhistukset

Hei kaikki ja kiitos mielenkiinnosta tarinaani kohtaan. Pyydän syvästi anteeksi tätä n. 3 kk taukoa, menetin mielenkiintoni vähäksi aikaa ja koulu on kuitenkin vienyt niin paljon aikaa, että hyvä jos olen edes koneelle ehtinyt. Toivottavasti jaksatte taas lukea tarinaani! Tämä osa ei ole kovinkaan dramaattinen - se vain kertoo yliopiston läpikäynnistä. ;)
t. Piia

Ensin kampukselle saapui Bianca ja valitsi pääaineekseen filosofian. Biancan mielestä se saattaisi olla tarpeeksi helppo, sillä hänen aikansa tulisi toivottavasti kulumaan opiskelijapoikien parissa.


Kasvunsa yhteydessä Belindan näkö heikkeni jokseenkin, joten hän turvautui silmälaseihin. Belinda valitsi pääaineekseen talousopin.


Heti yliopistoon saavuttuaan Boris koki kohtalonsa olevan taiteilijaelämä - naisia, viinaa ja mestariteoksia. Naistennaurattaja valitsi pääaineekseen kirjallisuuden.


Muistattekos vielä Eerikan? Eerika muutti taloon sisarusten isän, Arnoldin, veljen Aleksiksen lopetettua opintonsa ja jäi Arnoldin valmistuttua pitämään huolta tontista.


Boriksen huomattua, että osakunnan tilillä oli rahaa kuin roskaa, ainakin melkein, päätti hän, että nyt törsättäisiin. Pikkusiskojen avustuksella talosta saatiin mukava soppi neljälle opiskelijalle.


Jokainen sukupolvi ajallaan tutustuu kampuksen pizzapalveluun. Aina niin hyvätapaiseen Belindaan se jätti muutaman lisäkilon. Hui, mitäs nyt tehdään?


Onneksi Belinda ei ollut menettänyt loogista ajattelukykyään, vaan lähti kuntosalille ja vieraili siellä useana päivänä. Koska heidän talossaan ei ollut pyykkikonetta, eikä Belinda halunnut aina käyttää samoja hikisiä vaatteitaan, hän käytti välillä siskonsa ja veljensäkin vaatekaapin antimia.


Tästä syystä kaikki vaatteet olivat likaisia ja hikisiä. Ne jouduttiin heittämään roskiin ja syyllinen lähetettiin ostamaan uudet vaatteet kaikille. Koska lähes kaikki rahat oli käytetty remonttiin, joutui Belinda pyytämään lainaa äidiltään - hieman häpeissään.


Kaikki rahat olivat loppu, päätti Boris antaa taiteilijanelämänaä viimeinkin alkaa. Rummut ostettiin vanhempien varoilla ja Belinda oli raivoissaan. Bianca sen sijaan oli iloinen, sillä rumpujen tahtiin voisi harjoitella tanssitaitoja ja niillä hurmata opiskelijapoikia.


Belinda purki vihansa säkkiin ja juoksumattoon. Lihaksien kasvun myötä viha haihtui, kaikkihan joskus tekevät mokia.


Valitettavasti nuorimmaisen muskeleistakaan ei ollut apua, kun pihaan ilmestyi eräänä yönä kutsumaton vieras.


Poliisi kutsuttiin nopeasti paikalle ja varas sittemmin pidätettiin - onneksi. Valitettavasti vakuutusrahat eivät riittäneet kunnolla uuteen nojatuoliin.


Harmin paikka, sillä se oli Biancan rakkain esine koko talossa. Nainen koki totaalisen hermoromahduksen. Hänenhän se muutenkin piti olla se hyperdeittailija, ei Boriksen! "Kukaan ei rakasta minua! Voi pehmoista tuoliani", hän parkui.


Kylään tullut laamaparka sai kuulla kunniansa, kun Bianca meni purkauksensa jälkeen pesemään kasvojaan. Maskotti astui vahingossa hänen varpailleen. "Näetkö, siihen tulee varmasti mustelma, vaikka vielä ei mitään näykään!" Bianca raivosi, mutta laama ei ollut moksiskaan.


Sen sijaan maskotti ehdotti pientä rupatteluhetkeä, sillä hän opiskeli psykologiaa ja näki Biancan kärsivän. "Hei, kenellä tahansa olisi paha mieli, jos lempi tuoli varastettaisiin ja huomaisi, ettei olisikaan miehennielijä", hän lohdutti ja esittäytyi Jyryksi. Biancan oli parani huimasti!


Siivottuaan ihmissuhde- ja muut ongelmansa Bianca päätti auttaa talon emännäksi tullutta pikkusiskoaan siivouksessa. Belindan mielestä oli jo aikakin, että joku auttaisi häntä!


Boris sen sijaan jatkoi yrityksiään taiteilijaelämästä, tapaili tyttöjä, mutta se ei tuntunut oikealta. "Onkohan tämä viisasta", poika pohti.


Biancan ja Jyryn suhde kävi läheisemmäksi. Jyry kuunteli Biancan huolet ja Bianca auttoi Jyryä esseissään. Symbioosi toimi mainiosti!


Hiljaiseloa elänyt Eerika olikin yhtäkkiä suorittanut viimeisen loppukokeen! Nuoret Lehtolat järjestivät hänelle mahtavat lähtiäispirskeet!


Kaikki kokoontuivat vilkuttamaan Eerikan lähtiessä. Mitähän opiskelusta tulisi nyt kun lukutoukka on poissa?


Ei mitään! Bianca kävi kuumana Jyrylle ja niin oli toisin päinkin! Jyry suorastaan asui Lehtoloilla ja Bianca oli koko ajan hänessä kiinni.


Boris totesi, että yritti olla jotakin muuta, mitä oikeasti oli ja päätti palata yhteen kampuksen ensirakkautensa kanssa. Lea oli hieman kummissaan, kun mies kosi häntä, mutta suostui kuitenkin.


Belindakin oli löytänyt rakkauden. Junnu oli komea ja tajusi häntä. Sitä paitsi heidän kampauksensa sopivat yhteen!


Perheen älypää, Belinda kuitenkin ymmärsi, että nyt yliopiston viime metreillä olisi puskettava kunnolla. Hän otti veljensä mukaan lukupiiriin.


Koska yliopistoaika päättyisi pian, etsittiin osakuntaan sopiva huolenpitäjä siksi aikaa. Tämä neiti täytti tehtävän hyvin.


Loppekokeiden ollessa ohi Boris hyvästeli Lean. "Näemme taas muutaman viikon päästä, kun olen asettunut taloksi kotikaupunkiini", nuori mies lupasi.


Myös tytöt ottivat tehtäväkseen hyvästelyn. Bianca otti Jyryn kunnon rutistukseen. "Kohta nähdään!"


Belinda oli varma, että Junnu oli se oikea hänelle. Takaisin Virkkulaan muutettuaan hän kihlaisi miehen!


Niin alkoivat viimeiset ja rajut bailut Lehtolan osakuntatalossa (siis seuraavaan sukupolveen asti ^^). Kaikki valmistuivat parhain arvosanoin! Sukulaiset ja ystävät juhlistivat onnistuneita lukuvuosia.


Osakuntataloa jää siis vartioimaan tämä kaunokainen, jonka nimeä en nyt muista. ^^' Toivottavasti hän pitää siitä hyvää huolta!


Ai niin! Perijä! *fanfaareja* Se on Belinda! Lyhyistä hiuksista huolimatta hän se on. Tämä järjestelmällinen nuori nainen jatkaa Lehtolan perhettä ensi osassa!

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Osa 5: Me ollaan sankareita kaikki

Pieni Belinda kasvoi taaperoksi hyvin huonoon aikaan. Vanhempien kaikki aika meni Tiinan roolin paikkaamiseen ja hänen suremiseensa. Pieni kaunokainen ei vielä oikein ymmärtänyt, mikä menetys perhettä oli kohdannut. Suloinen taapero on kuin miniatyyriversio sisarestaan.


Kuten muistatte, Lehtolat joutuivat palkkaamaan lastenvahdin. No, se tomppeli vielä sytytti itsensä tuleen! Toivottavasti Belindalla menee hyvin ja lapset kasvavat pian teineiksi, niin tuostakin tollosta päästään.


Ainakin jonkun kohdalla tämä juttu toimi. Boris kasvoi teini-ikään hyvillä tavoitelukemilla. Noppaa heitettyään hän sai suosiotavoitteen ja alkoi himoita julkkiskokin uraa.


Nyt teininä Boris koki tarvitsevansa entistä enemmän naisseuraa, mitä kotona sai. Suudeltavaa sellaista. Koulutoveri Sirkku vaikutti erittäin mukavalta, mitä nyt heitteli välistä vesi-ilmapalloja sydamensä menettäneen teinipojan ja hänen perheensä päälle. Boris oli niin hullaantunut, ettei ymmärtänyt totuutta. Sirkku ei rakastanutkaan häntä! Mikä tragedia! Epäonnistunut ensisuudelma jäi kaivelemaan pitkän aikaa.


Surustaan Boris yritti päästä shoppailemalla. (Sukua rouva Solisille Täydellisistä naisista? :D) Lehtolan perinteen mukaisesti hän vaahdotti suihkuallasta. Ehkä jos Belinda olisi ollut mukana, hänet olisi voinut kylvettää? Kuka tietää, mitä tuon Solisi- siis pojan päässä liikkuu.


Doriskin oli omaksunut suihkulähdeperinteen. Havaittuaan, että Boris oli ostosreissullaan ostanut pelkkiä Annoja, Me Naisia sekä Glorioita, Doris lähti pettyneenä kaupunkiin ostamaan vaatteita ja ruokaa.


Doris, tuo heräteostosten kuningatar! Mukaan sattui sopivasti myös mp3-soitin. Se oli naiselle aivan kuin oma lapsi. Vähän kerrallaan musiikkisoitin oli ottamassa "perheen vauvan" paikkaa.


Mp3-soittimen paraatia Doriksen sydämeen avitti myös se, että perheessä ei ollut enää oikeaa vauvaa. Belinda kasvoi nimittäin lapseksi! Hän on todellakin kuin kopio sisarestaan Biancasta. Tämä suloinen typykkä uskoo hymyn, niiauksen ja kympin arvosanan lumovoimaan!


Joskus tuntuu, että muutamat Simsin toiminnot ovat pelkästään legacyvalokuvaajien mieliksi. Miten joku voi olla noin suloinen! Miten jotkut voivat olla noin suloisia! Tytöt olivat parhaita kavereita, mutta tuo kaulailu ei jatkuisi pitkään samanlaisena...


... Sillä Biancakin kasvoi teiniksi! Hurmaavalle tähtisilmälle siunaantui rakkaustavoite ja hänkin veljensä tavoin halajaa kokkiuraa näköradion parissa.


Ja siirtykäämme seuraamaan Lehtolan perheen urakehitykseen - jota ei ole. Erään bugin ansiosta vain Lehtolat koko pelissä jäivät ilman ainuttakaan ylennystä. Se johtui luultavasti taaperomatosta, jonka löysin sattumalta ostovalikostani ja jonka sitten poistin. Tähän mennessä se on ehkä auttanut vähän, sillä Bianca on saanut teiniurallaan ylennyksen ja saavuttanut uranhuipun löysäilyuralla. Nyt voin todeta, että Simsini ei kestä ainuttakaan hackia.


Joonas painiskeli edelleen talousuralla, mutta välissä kirjoitti romaania. Kuka tietää, valmistuuko se ikinä? Arnold ei ikinä ollut kovin luova, hänestä ei ainakaan olisi jatkajaksi.


Doris kiihkoili koulutuksen tärkeyttä tulevaisuudessa ja siksi kutsui herra Valkosen yksityiskoulusta illalliselle. Doris halusi tehdä erittäin hyvän vaikutuksen (hikisenä urheiluasussaan..), mutta oli hieman pettynyt, kun rehtori suvaitsi saapua vartin myöhässä.


Arnold otti rennosti. Hänen mielestään oli ihan sama, olivatko lapset yksityiskoulun vai tavallisen pulpetissa. Oikeastaan miksi lasten edes pitäisi käydä koulussa? Tyhmä isä päätti esitellä vaahtokylpyä kun Belinda toi rehtorin esittelykierroksella kylpyhuoneeseen. "Isä!" Järkyttynyt pieni tyttö kauhistui.


Joka tapauksessa lapset hyväksyttiin kouluun. Visa Valkonen näyttää olevan erittäin suvaitsevainen tai / ja hänellä on kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan. Kaikki lapset kuitenkin pääsivät yksityiskouluun. Belinda oli erittäin onnellinen isänsä käytöksestä huolimatta. "Hymy, niiaus ja kympin arvosana" toimii nähtävästi edelleen.


Doris-äitikin löysi mielenrauhan tehtyään vaikutuksen rehtoriin, joka ei ollut tehnyt niin suurta vaikutusta häneen. Blondin superäidin ei tarvinnut enää säntäillä ympäriinsä läksyjen ja lasten kanssa vaan sai aikaa myös itselleen.


Palkinnoksi yksityiskouluun pääsemisestä Lehtolat ostivat itselleen lisää hupilaitteita. Kuplien puhaltaminen on NIIN kivaa varsinkin kun siinä pääsee vähän lentelemään. Onkohan tuossa alkoholia, kun nuo koko ajan ovat ihan sekopäitä, kun pääsevät kuplaletkuista irti?


Tiinakin alkoi näyttäytyä haamuna. Ilmeisesti tosin vain siksi, että lapsenlapset pääsivät yksityiskouluun. Muuten rouvaa ei pahemmin nähtykään.


Belindaa ei kovinkaan paljon kiinnostanut pinkkejen kuplien puhaltelu, joten hän sai akvaarion. Arnold ja Doris luulevat tosin vieläkin, että se on koulun tiedeprojektia varten. Ai ai, vanhemmat! Ettekö muista kuopuksenne "Hymy, niiaus ja kumpin arvosana" -suunnitelmaa?


Teini-ikä päätti siis myös koittaa Lehtolan nuorimmalle. Belinda sai tietotavoitteen ja päähänpiston nousta tiedeuran huipulle. Mukana juhlissa olivat perhe sekä Del Monden täti naapurista.


"Hymy, niiaus ja kympin arvosana" taitavat olla vaihtumassa "Viehättävä, paljastavat vaatteet ja kunnon pose"- mantraan. Tässä on siis teini-ikäinen Belinda pienen hiustenleikkuun ja meikkauksen jälkeen. Kohta onkin tämän kolmen koplan aika lähteä yliopistoon!


Taas tämä perhe palkitsee itseään. He ostivat nimittäin poreammeen. Juttu käy kiivaana, mutta isän ehdottama taideura ei ehkä sovikaan kovin hyvin Belindan tulevaisuuden suunnitelmiin.


Suloista! Teini-Belinda nukkuu kaikista mieluisimmin ukkinsa vieressä! Kumpikin selvästi vaistoaa, ettö Joonaksen aika alkaa olla lopussa.


Sen huomaa myös Bianca, joka tahtoo viettää isoisän viimeiset hetken yhdessä tanssin merkeissä. Tiedätkö, hoikka ja nätti tyttöseni, että tuo vaikuttaa ihan vain siltä, että joku tahtoo perintöä?


Joonas tunsi hetkensä koittavan pian ja tahtoi vielä viimeisen kerran nähdä toisen poikansa. "Aleksis, minä rakastan sinua aina, vaikka olisinkin poissa, kuten äitisi."


Niin sitten koitti se surun täyttämä ilta, jonka kohdalle Viikatemies oli merkinnyt kialenteriinsa "Nirri Joonas Lehtolalta." Kaikki olivat todella murheen murtamia.


Mitä? Platinahauta?! Oliko Joonaksen elämäntavoite sittenkin ihan eri, mitä muistin? Toinen ja kolmas sukupolvi jäivät itkemään rakastetun isoisän haudalle. Ihan kuin Bianca nojaisi Borikseen. <3>

Boris meni ihan sekaisin surusta. Hän alkoi tapaamaan rouva Del Mondea ja muutenkin naisia, jotka olivat häntä paljon vanhempia. Tuolla pojalla kyllä viiraa päässä, sen sanon!


Hän hyppi sohvalla uimahousut jalassa. Isoisän kuollessa sisäinen aikuinen (aikaisempi kuva) ja sisäinen lapsi olivat heränneet eloon. Mitähän seuraavaksi?


No niinpä tietysti. Finnivoidevaihe oli jäänyt pojalta kokonaan välistä, ja nyt se tietenkin alkoi, 3 päivää ennen
aikuisuutta.


Belinda hukutti surunsa koulutyöhön. Ilmeisesti hänen lapsuutensa motto on korvannut uudemman. Bianca taitaa olla kaikista normaalein tässä perheessä. Tai sitten kaikista kummallisin, sillä hän ei ikinä ilmaissut suruaan mitenkään.


Aika rientää ja vanhempien toivomuksesta kaikki kolme lähtivät yliopistoon. Saisivat raukat vähän muuta ajateltavaakin.


Niin sitten Doris ja Arnold jäivät yksin. Kaksin, siis. He elivät selvästikin nuoruuden romanssiaan uudelleen - aikaa, jolloin lapsia ei vielä ollut. Sitten tapahtui jotakin.


Kumpikin koki muodonmuutoksen ja harmaantui. Elämän ilta oli alkanut. Kohta lapset valmistuisivat ja kotiin tulisi lisää eloa.

Kenestä tulee perijä? Kuka on puoliso? Selviää seuraavassa osassa. ;D